Uusi profiilikuva tulossa!
Luonne
Menneisyys
Ulkonäkö
Muuta:
Suhteet:
Pelit (pelejä ei kannata katsella aikajärjestyksessä vaan listausjärjestyksessä)
Pelaaja: Wolf
Nimi: Mikaru
Sukupuoli: Uros
Ikä: 3 v.
Laji: Tundrasusi
Lauma: Edera, Lahkossa, käännytetty
Ulospäin Mikaru pyrkii lähes aina näyttämään rauhalliselta ja tyyneltä, sekä hurmaavalta. Uros ei kuitenkaan tunne mitään varsinaista miellyttämisen tai esittämisen tarvetta, mikä tuo pintaan hieman ristiriitaisen tuntuisen olennon. Pääasiallisesti Mikaru jakaa kanssaeläjänsä kolmeen ryhmään omalta kannaltaan katsottuna. Häntä ylempiarvoisia ovat vain ne, jotka ovat selvästi hierarkiassa urosta ylempänä, tai joita uros jostain muusta syystä kunnioittaa. Näille henkilöille uros alistuu ja heitä se jopa kunnioittaa, ketä missäkin määrin.
Toinen ryhmä Mikarulle on hänen itsensä arvoiset kanssaeläjät. Näitä kultaiseen keskiryhmään kuuluvia ovat lähinnä lahkolaiset, mutta toki heidänkin joukossaan on Mikarulle alempiarvoisia sekä ylempiarvoisia otuksia. Toki Mikarun mielen keskiryhmään voi kuulua myös muitakin kuin lahkolaisia. Tämän ryhmän henkilöille Mikaru osoittaa arvoistaan kunnioitusta, vaikkakin se usein näkyy vähäisin määrin ja vain oikeissa olosuhteissa. Useimmiten uros käyttäytyy heidän seurassaan pääasiallisesti normaalisti ja eniten omana itsenään.
Kolmas ryhmä on Mikarua itseään alempiarvoiset. Tähän ryhmään kuuluvat kaikki saaliseläimet sekä ihmiset. Myös jotkin koiraeläimet ja suurin osa muista eläimistä kuuluvat Mikarua alemmalle arvoasteikolle. Näitä arvoasteikossa heikoimpia Mikaru myös kohtelee kaikista huonoimmin. Heidän seurassaan uros tuntee olevansa toisia paljon ylempänä ja pitää heitä jollakin tapaa likaisina ja saastaisina, pysyen jopa kenties hieman kauempana ja syrjään vetäytyvänä. Nämä henkilöt ovat myös automaattisesti Mikarun mielessä häntä itseään heikompia ja heitä voikin käskyttää miten tahtoo ja heidän tappamisessaan ei ole mitään ongelmaa, vaikkei Mikaru verenhimoinen tappaja olekkaan.
Vaikka Mikaru jaotteleekin kanssaeläjiään omiin ryhmiinsä ja käyttäytyy eri tavoin eri ryhmiin kuuluvien henkilöiden seurassa, sen perusluonne pysyy kuitenkin aina samana. Mikaru pyrkii puhumaan asioissa todenmukaisesti, jottei myöhemmin puhuisi ristiin itsensä kanssa, mutta uros valehtelee kovinkin keveästi oman nahkansa pelastaakseen. Asian suhteen uros on täysin sinut itsensä kanssa, vaikkei varsinaisesti valehtelusta pidäkkään. Omien asioidensa kannalta Mikaru ei ole mikää hölösuu, vaan pitää ne kovinkin tiukasti itsellään. Esimerkiksi jos vaikkapa uroksen kadonnut veli olisi löytynyt, tuskinpa tuo sitä menisi kaikilleen innoissaan kailottamaan. Joskus uros saattaa jotain todeta, mutta useimmiten se on tarkkaan harkittua. Hyvin hyvin harvoin uros tekee virheitä sellaisten asioiden suhteen.
Mikaru on kasvatettu sisarustensa kanssa eristyksissä lähes kaikesta muusta, paitsi saaliista, joten uroksesta on sen myötä kasvanut väistämättä hieman erakkomainen. Tosin vanhentumisen myötä erakkomaisuus on kuitenkin alkanut kadota, ja viihtyypä uros oikein mainiosti muidenkin seurassa. Vaikka Mikaru kuuluukin Ederaan, lauma merkitsee sille tuskin mitään, enemmän sille merkitsee Lahko. Andriaanalle saapuessaan Mikaru vastusti Lahkoa täysin, eikä missään tapauksessa olisi tahtonut liittyä siihen, uros kun oli kyseisestä ryhmittymästä kuullut vain pahaa. Sittemmin Mikarun kuitenkin Lahkoon liityttyä ja saatua tietoonsa enemmän Herran voimasta ja Lahkon tavoitteista, on uroksen käsitys muuttunut täysin. Siinä missä Mikaru ennen puolusti antilahkolaisuutta, se nyt elää täysin lahkolaisena henkeen ja vereen. Nykyään Mikaru jopa ajattelee, että se oli itse väärässä Lahkoa vastustaessaan, mikä on hyvin harvinaista, sillä tavallisesti Mikaru ajattelee olevansa aina oikeassa. Mikarulle Lahko siis merkitsee elämää, sekä toista perhettä omansa menetettyään, ja urosta alkaakin välittömästi puistattaa tuon ajatellessa elämää ilman Herraa päänsä sisällä antamassa ohjeita.
Uusia tuttavuuksia tavatessaan Mikaru usein on melko utelias ja lähteekin kovin helposti leikkiin mukaan kokeilemaan jotain uutta. Pentu se ei kuitenkaan enää ole ja osaa harkita tarkkaan, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Suurin osa Mikarun liikkeistä onkin tarkkaan harkittu ja toteutettu, minkä ansiosta uros tekee virheitä erittäin harvoin. Täydellinen ei sekään tietenkään ole, mutta virheiden tapahtuessa ne kolahtavat Mikaruun kovinkin herkästi, eikä uros taatusti tee toistamiseen samoja virheitä.
Kaikesta huolimatta Puolikuutaistelun ja Clianthan kuolemisen jälkeen uros on muuttunut yhä itsekkäämmäksi ja välinpitämättömämmäksi sekä vaitonaisemmaksi ja masentuneemmaksi. Jo entinen itsekkyys on saavuttanut uroksessa sen pisteen, ettei se pahemmin välitä muiden tunteista tai mistään muustakaan, kunhan se miellyttää sitä itseään tai Herraa. Tämän takia Mikaruun onkin vaikeampi saada minkäänlaista kunnon ystävyys- tai edes kaveruussuhdetta luotua, eikä uros laske ystävikseen muita kuin edesmenneen Clianthan. Kyseisen tapahtuman johdosta on valkoturkkisessa havaittavissa myös huomattavasti aiempaa enemmän sadomasokistisuutta niin seksuaaliselta kuin muiltakin osin.
Ederassa ollessaan ja lauman turvassa on Mikaru myös pikkuhiljaa alkanut kokea eräänlaista koira- ja koirasusivihaa. Se katsoo puhdasrotuisena sutena olevansa hyvinkin paljon koiria ja etenkin sekarotuisia koirasusia ylempänä ja katsookin näitä alaspäin ja pilkkaa, jos siltä tuntuu. Lahkolaiset toki ovat siltäkin kannalta täysin eri asia, eikä Mikaru voisi kuvitellakkaan hyökkäävänsä lahkolaisen kimppuun vain siksi, että se oli koirasusi - mikä ei tietenkään olisi ongelma jos kyseinen koiraeläin ei olisi lahkolainen.
Loppujen lopuksi kaiken kovan ja kenties ristiriitaisenkin ulkokuoren sisällä asustaa sydämeltään toisinaan herkkä, toisinaan hyvin vahva susiuros, joka välittää läheisimmistään henkeen ja vereen.
(43)
Pieni valkoruskea pallero syntyi mantereella kaukana Andriaanasta kauniina kesäpäivänä, kolmen muun sisaruksensa kanssa. Suden vanhemmat antoivat tuolle nimeksi Sjarfek Mikaru, josta uros itse ei vielä siihen aikaan pitänyt lainkaan. Uros myös toivoi itseään kutsuttavan pelkästään Mikaruksi, vaikka aina esittelikin itsensä Sjarfek Mikaruna. Sisarusparvesta Mikaru oli ainoa, joka muistutti äitiään sekä väriltään, että ruumiinrakenteeltaan. Siksipä muut pennut alkoivat myöhemmin nimittelemään Mikarua nartuksi, minkä takia uros on nykyään melko herkkä, jos hänen narttumaisuudestaan puhutaan. Kaikki neljä pentua kasvatettiin erillään muista susista ja eläimistä vanhempien vainoharhaisuudesta muiden eläinten mustasukkaisuutta kohtaan ja niin Mikarusta ja muista kasvoi ajan mittaan kovin erakkomaisia. Mikarun lapsuus meni kuitenkin vielä puolivuotiaaksi raiteillaan ja hyvin, kunnes lyhyen tragedian aikana keskitalvella Mikaru menetti sisaruksensa. Kaikki neljä pentua olivat karanneet pesäkololta ja leikkivät lumirinteen reunalla ilman vanhempiensa valvontaa. Lumi tietenkin petti varomattomien pentujen tassujen alta ja nuo tippuivat kaikki neljä sen alla olevaan railoon. Pudotuksesta selvisi hengissä vain sisarusparven syrjityin pentu: Mikaru. Myöhemmin vanhemmat löysivät Mikarun pitkän etsinnän jälkeen ja kerralla roimasti pienentynyt perhe hautasi Mikarun puolivuotiaat sisarukset. Yhtä heistä, Senjiroa, Mikarun veljeä, ei kuitenkaan koskaan löydetty. Uroksen oletettiin olevan kuollut ja hautautunut syvälle lumeen, joten tuon ruumista ei edes vaivauduttu etsimään, muut pennut kun olivat kaikki löytyneet samasta paikasta.
Tämän jälkeen vanhemmat eivät suostuneet päästämään Mikarua yksin maailmalle, vaan halusivat pitää pennun turvassa kaikilta maailman vaaroilta.
Mikarun ollessa reilun vuoden ikäinen, tuon vanhemmat kuitenkin kuolivat lumivyöryssä ja taas, kuin ihmeen kaupalla, vain Mikaru jäi kyseisestä lumivyörystä henkiin.
Toisen Mikarun perheelle sattuneen tragedian jälkeen ja menetettyään loputkin rakkaansa, Mikaru päätti lähteä jonnekkin kauas, missä saattoi unohtaa kokonaan entisen elämänsä ja aloittaa alusta. Niinpä uros lähti muiden eläinten ohjeiden mukaisesti vaeltamaan kohti merta ja pääsikin sinne ollessaan kaksivuotias. Jonkun aikaa uros vain eli meren lähettyvillä odotellen sopivaa hetkeä lähteä arvioiden mahdollisuuksiaan päästä hengissä näkemään mitä meren toisella puolen oli. Lopulta uros kuitenkin päätti lähteä kokeilemaan onneaan, enää kun ei sitä painetta kestänyt, joka häneen kohdistui kaikkien rakkaiden kuolemien myötä. Tämän päätöksen tehtyään uros jätti kaikki matkalla merelle keräämänsä esineet erään puun juurelle, hautasi ne syvälle sen juurien sekaan, tarkoituksenaan löytää ne sieltä vielä joskus, jos palaisi takaisin. Lopulta kylmänä pakkasaamuna Mikaru päätti, että oli aika lähteä. Kyseinen talvi oli mantereella kylmä ja Mikaru tunsi olonsa vielä hetken kotoisaksi ennen lähtöään mantereelta ehkä ikuisiksi ajoiksi. Matkaan Mikaru lähti heti rannasta uimalla, mutta pian jo se väsyi ja onnekseen löysi ajopuun palasen, jonka päälle kapusi ja joka lopulta ajautui Andriaanaan.
Andriaanassa Mikaru eleli hetken laumattomana ja täysin muista erakoituen, kunnes lopulta asettui Afuelin alueille ja liittyi kyseiseen laumaan. Afuelin alueet vastasivat parhaiten Mikarun entisiä asuinalueita ja sieltä uros sai kaiken tarpeellisen.
Jonkun aikaa Andriaanassa eleltyään Mikaru tapasi lahkolaisuros Flenjen, joka Koethin ja Ileyan avustuksella liitti hänet Lahkoon, vaikka uros ensin olikin sanonut kuolevansa mieluummin kuin sekaantuvansa mihinkään sellaiseen. Lopulta Mikaru kuitenkin oli suostunut muistaessaan kadonneen veljensä, joka oli kovin paljon Flenjen näköinen. Siitä Mikaru sai uuden syyn elää. Yhä jaksaa uros uskoa, että Senjiro olisi elossa ja löytäisi hänet vielä, kuten oli uskonut Senjiron katoamisesta lähtien.
Myöhemmin saarella Mikaru tapasi Tartaroksen, Hjéresat-ryhmittymän johtajan, ja vannoi olevansa tuolle uskollinen yhtä kauan kuin Herralle.
Tartaroksen tapaamisen jälkeen uros suunnisti kohti yhteisten alueiden kylää, jossa tapasi erään Seran. Tapaaminen kuitenkin jäi lyhyeksi, eikä uros itsekkään pitänyt tätä tapaamista kovin tärkeänä elämässään.
Hjéresoihin liittyessään Mikaru sai oikeuden ja velvollisuuden käydä ryhmittymän yhteisissä kokouksissa ja niinpä tuo osallistui omalla kohdallaan ensimmäiseen suureen ryhmän väliseen tapaamiseen. Kyseisessä tapaamisessa Mikaru kuitenkin esittäytyi enää vain Mikaruna tiputtaen nimestään Sjarfek-etuliitteen pois todetessaan sen olevan tylsä, mitätön ja tyhmän kuuloinen.
Kyseisen tapaamisen jälkeen uros suuntasikin kohti kotilaumansa alueita ja niityllä tuo tapasikin erään susiklaanilaisen, Kulta-nimisen nartun. Syntyneessä tappelussa neitonen höykyttikin arveluttavasta ulkomuodostaan huolimatta Mikarua varsin tehokkaasti ja vaikka uros saikin lopulta keltaturkkisen karkoitettua, ei tuo silti parhaimmassa kunnossa ollut.
Onnekseen Mikaru kuitenkin törmäsi nuoreen juuri aikuistuneeseen susinarttuun, jonka kanssa tuli varsin hyvin toimeen ja joka auttoi urosta selviytymään huonossa tilassaan. Tämä Cliantha-neito olikin jo aiemmin kuullut Lahkosta ja varsin myönteisen kuvan turvin liittyikin siihen Mikarun opastuksella.
Kaksikko jatkoikin matkaa rattoisasti, vaikka Mikaru yhäkin oli huonossa kunnossa. Uros opetti Lahko-oppilaalleen kaikenlaista mitä nyt kunnon lahkolaisen pitikään tietää ja lopulta Befalasin alueille taivallettuaan heitä vastaan tuli Dee, jonka Mikaru uhrasi Herralle tuon kieltäytyessä palvelemasta Häntä elävänä. Kyseisen tapahtuman päätteeksi kaksikko sopi tapaavansa viikkoa myöhemmin Afuelin joella, jotta Mikaru voisi opettaa Clianthalle kuinka lahkonvastustajia käsiteltiin heitä surmaamatta.
Kallioilta Mikaru jatkoi matkaansa Befalasin alueiden puron lähettyville. Kovan raesateen, veren menetyksen ja tahattoman paaston heikentämä uros löysikin sieltä aiemmin tapaamansa Flenjen toisen lahkolaisen, Madon, kanssa. Pystyssä seisovampi osapuoli lupasi kuin lupasikin auttaa Mikarua heidän aiemmista erimielisyyksistään huolimatta ja lähtikin etsimään heikommalle osapuolelle apua. Sillä välin lähti Mikaru Madon kanssa purolle kalastamaan ja sai kuin saikin nartulle kalastettua. Pian Flenje jo palasikin mukanaan Yadaneth, joka sitoi ja lääkitsi Mikarun haavat. Työn päätyttyä uros totesi Flenjelle jäävänsä tuolle velkaa ja hyvästelyjen jälkeen jatkoi matkaa Afuelin alueille.
Vihdoin joelle päästyään Mikarun haavatkin olivat jo varsin hyvin parantuneet, mikä olikin tarpeeseen. Clianthan vanha tuttavuus Fawn oli tullut tuota vastaan ja jyrkkä lahkonvastustus oli saanut nartut aloittamaan tappelun keskenään Fawnin saatua selville Clianthan liittyneen Lahkoon. Nuoremman onneksi Mikaru kuitenkin saapui paikalle juuri sopivasti ja yhdessä kaksikko sai Fawnin karkoitettua - tai ennemminkin Mikaru jätti Fawnin eloon tuntiessaan jonkinlaista vähäistä myötätuntoa tilanteen ollessa samanlainen kuin hänen itsensä kohdalla jonkin aikaa aiemmin. Harmaaturkkinen koira onnistui kuitenkin repimään Clianthan toisen silmän.
Kaksikko pakeni Afuelin alueilta Djalan latoon hoitamaan lähinnä Clianthan haavoja, mutta myös Mikaru itse tarvitsi lepoa. Molempien onneksi Mikaru oli tarkkaavaisesti kuunnellut Yadanethin opettaessa hänelle tietoja yrteistä, eikä siksi kulunut kauaakaan kun Cliantha oli jo kykeneväinen kävelemään ja metsästämään ilman Mikarun jatkuvaa tukea. Kaikesta huolenpidosta narttususi kiittikin urosta tunnustamalla rakkautensa tuolle, mihin valkoturkkinen suhtautui varsin nihkeästi, hyväksyen asian kuitenkin lopulta.
Parin viikon kuluttua ladolle saapumisesta Herran kautta tuli Clianthalle ja Mikarulle kutsu Hjéresatin kokoukseen, mihin kaksikko suuntasikin viipymättä Djalan metsiin. Paikalle myöhässä saapunut Koeth kuitenkin sai kokoukselle aikaan täysin uuden tarkoituksen alkuperäisen tilalle kertomalla puolikuilla olevan samaan aikaan kokous vähän matkan päässä. Niinpä koko Hjéresat-ryhmä lähtikin porukalla puolikuita listimään ja yllätysetu olikin heidän puolellaan. Lopulta tässä hurjassa taistelussa puolikuita vastaan, sai Cliantha surmansa. Narttu kuitenkin kuoli suuremmitta tuskitta ja taistelun jälkeen Mikaru hautasi tuon Djalan lehtimetsän kätköihin ja yksikseen toisen muistoa hetken kunnioittaen, tajusi tuota narttua rakastaneensa.
Pikkuhiljaa jonkin aikaa yksin käyskenneltyään, päätyi Mikaru yhteisille alueille, laitureille. Siellä se tapasi nuoren Pinye-nartun, joka yritti auttaa urosta sydänsuruissaan. Vaan keskustelutuokio kääntyikin pian Lahkoon ja lopulta Mikaru karkasi paikalta kerrottuaan ensin Pinyelle, mitä hänen pitäisi sanoa jos ikinä tahtoisi Lahkoon liittyä.
Laitureilta Mikaru päätyi Befalasin suolle, jossa se tapasi entisen laumansa, Afuelin, alfan Fealicyn. Uroksen mieleen tuo pieni karvapallero oli turhan leikkisä ja ärsyttävä, mistä syystä tapaaminen jäikin lyhyeksi kun Kissankello-niminen dalmatialainen päästi sen livahtamaan pois.
Pian kävikin valkoisen uroksen matka jo takaisin kohti Ederan maita, kartanolle. Siellä se osallistui juuri aikuistuneiden Zephyrin ja Azallacin pentujen juhliin ja viinaksen juomisen ohella tutustui hyvinkin hurmaavaan urokseen, Reiketsukan Heishiin.
Joutuipa Mikaru myös Ederan sekä Djalan väliseen selkkaukseen alueista. Djalan johto oli kidnapannut upseeri Irianin pennut ja kiristivät näin Ederaa antamaan aiemmin kaappaamansa nurmikentän takaisin. Lopulta kyseinen hanke onnistuikin, mutta Mikaru itse oli mukana vain saattamassa Djalan lähettiläitä Ederan johdon puheille.
Vaan eipä kulunut kauaakaan, kun elämä Andriaanan saarella alkoi harmittavasti kyllästyttämään Mikarua. Niinpä eräänä kauniina aamuna se lähti uimaan takaisin kohti manteretta, josta oli aiemmin Andriaanalle tullut. Lopulta se saapuikin rannalle ja jäi sinne lepäämään muutamaksi tunniksi. Sitten uros aloitti vaelluksensa sisemmäksi maahan. Yhä uintimatkan jälkeen heikkoutensa vuoksi se kuitenkin jäi kiinni metsästysryhmälle, joka ei kehdannutkaan sutta tappaa, vaan otti sen lemmikiksi.
Pari viikkoa häkissä elettyään Mikaru alkoi jo tosissaan kaipaamaan vapautta ja kuin taivaan lahjana sitä sille tarjottiinkin. Susi kiitteli Herraa sydämensä kyllyydestä kun sen oma veli törmäsi paikalle ja vapautti sen häkistä. Lähellä olevan vajan kulmalta Mikaru nappasi mukaansa viikatteen ja sitten he lähtivät kaksin kulkemaan kohti satamaa, josta hyppäsivät laivaan. Koko pitkän laivamatkan aikana ei Mikaru uskaltanut veljelleen mainita heidän veljeydestään - siinä pelossa, että toinen alkaisi taas häntä herjaamaan. Lopulta tuli aika hypätä pois laivasta ja uida loppumatka saarelle. Silloin puhkesi hurja myrsky, joka erotti veljekset toisistaan ja he päätyivät eri puolille Andriaanaa.
(80)
Mikaru on sirorakenteinen, enemmän narttua kuin urosta muistuttava susi. Mikaru muistuttaa kovin paljon äitiään ja onkin perinyt tuolta lähes kaiken ulkonäössään, jopa kauniit vaaleansiniset silmät. Isältään Mikaru on perinyt vain etujalkoihinsa kyynärpäihin asti ulottuvat haaleat vaaleanruskeat, hieman jopa kellertävät alueet. Myös samaa ruskeaa löytyy hännän puoliväliin asti. Muuten Mikaru on täysin valkoinen, kuten äitinsäkin.
Ruumiinrakenteensa puolesta voisi kuvitella, että Mikaru syö kovinkin harvoin, mutta se johtuu kuitenkin lähinnä tuon siroudesta ja pitkähköstä karvasta, joka on roikkuvaa ja saa aikaan riutuneen vaikutelman. Säkäkorkeudeltaan uros on reilut 90cm, hyvin suurikokoinen susi siis. Karvapeitteen sisällä kuitenkin on siroudestaan huolimatta vahva vartalo, joka on kokenut kovia ja karaistunut erityisesti lumirinteillä tasapainoiluun. Löytyypä sieltä muutama arpikin, jotka eivät kuitenkaan ulospäin näy pitkän karvan takia. Toinen arvista on Flenjen tikarista peräisin ja se löytyy kaulasta ja toinen oikean takajalan reidestä, joka on peräisin lumivyörystä, jolloin Mikaru kolhi jalkansa pahasti kiveen.
Kaiken kaikkiaan Mikarua katsoessa lopulta tulee vaikutelma vahvasta ja nuorehkosta susiuroksesta, joka kunnioittaa itseään ja on itsevarma.
Korvissaan Mikarulla on nykyään 4 hopeista lävistysrengasta molemmissa korvissa ja lisäksi se kantaa mukanaan suurta puuvartista viikatetta.
(12)
-
Perhe: veli Senjiro (rakastaa ja suojelee henkeen ja vereen)
Tavatut: Kulta, Sera, Djerf (Mihei), Dee † (uhrattu Mikarun toimesta), Fealicy, Kissankello, Lack, Niytra Skafrakszel †, Deana, Zephyr, Azallac, Keefe, Zenith, Serafi, Pihka
Tutut: Yadaneth †, Pinye, Reiketsukan Heishi
Ystävät: Cliantha † (rakastettu)
Tulee toimeen: Ileya, Flenje
Vihaa/ei pidä: Fawn, puolikuut
Rakastaa:
Kunnioittaa: Tartaros †, Koeth
Kaukana kotoa 22.3.2008-23.6.2008
Katso kuinka kala sätkii 23.6.2008-8.10.2008
Kyläreissu 17.10.2008-10.11.2008
Kuuttomana yönä – Hjé YP 1.12.2008-16.3.2009
Myyrämetsällä 25.12.2008-16.6.2009
Paha lintu pesänsä likaa 27.5.2009-6.9.2009
Veri roiskuu 6.9.2009-30.9.2009
Pirskeet raejuustolla 20.8.2009-5.2.2010
Herra tietää mitä susi sietää 23.10.2009-2.1.2010
Hjéresat vs. Puolikuu - YP 2.1.2010-11.4.2010
Totuutta tähän vaivaan 7.2.2010-22.2.2010
Bileet suonsilmässä 12.2.2010-15.8.2010
Huominen on aina tulevaisuutta 18.5.2010-6.7.2010
Tuliaisia Djalasta 9.5.2010-1.7.2010
sp. sanranto@suomi24.fi
Sivupohja (c) hitodama